Ihmiset haluavat tehdä mielekästä, arvostettua, riittävän hyvin palkattua työtä, jossa johto ja työilmapiiri ovat hyviä. Kollegoiden asiallinen käyttäytyminen on tärkeää, mutta vielä parempi on, jos he ovat mukavia.
Mutta jos odotuksemme ja todelliset työolosuhteemme eivät kohtaa, on Ojasen mukaan luonnollista, että annamme työstämme kielteisempiä arvioita.
”Tiedostamme arvokkuutemme ihmisinä paremmin kuin koskaan ennen. Odotamme, että se näkyisi myös työelämässä”, Ojanen kertoo.
Tästä tuli mieleeni, että millaisia kokemuksia Lemmyn käyttäjillä on työelämästä? Hyviä, huonoja? Oletko nyt töissä duunissa, jonka koet mielekkääksi? Mikä työssä risoo ja mikä siinä palkitsee?
Itse sain koulutustani vastaavan vakipaikan puolisen vuotta sitten ja olen sikäli onnekas, että työpaikkani ja työyhteisöni on erinomainen. Toki sinne mahtuu kaikenlaista pipertäjää sekaan, mutta niidenkin kanssa pärjää, kun vaan jaksaa olla kärsivällinen. Työ on mielekästä ja pienessä työpaikassa kaikki tukevat toisiaan. Pomokin luottaa alaisiinsa, mikä on todella tärkeä asia.
Huonompia kokemuksia onkin sitten lähinnä opiskeluajalta, jolloin kyllä tunsi paikoin olevansa resurssi muiden joukossa. Nollasoppareilla on tullut tehtyä kaikenlaista myynti- ja asiakaspalveluhommaa. Ei ollut herkkua, vaikka leivän syrjässä pitikin kiinni.
Koen aiheen ajankohtaiseksi ja tärkeäksi, sillä kiristyvien työehtojen ja työvoimapolitiikan aikana on syytä muistaa myös työhyvinvointinja työn vaikutus hyvinvoinnille. Poliittiset päätökset ovat yksi asia, mutta jokainen voi osaltaan vaikuttaa siihen, millainen työilmapiiri omassa duunissa vallitsee. Toki tämä koskee yhtälailla työn johtoa, jonka toivoisi kohtelevan alaisiaan ihmisinä.
Sairauden osalta kokemus ihan sama. Olin ennen kaupan alalla melkein kymmenen vuotta. Edellinen paikka oli iso marketti Helsingissä jossa olin noin 7 vuotta. Siellä tein työni niin velvollisuudentuntoisesti että sain vakavan rasitusvamman. Sen jälkeisen sairasloman ja kuntoutustuen ajan mua sitten koetettiin saada lähtemään omin avuin (minne?) ja kun yhteiskunnan apu loppui tehtailtiin poislähtö lopullisesti. Mut todettiin lopulta työkyvyttömäksi siihen duuniin ja sain pienen kädenpuristuksen.
Aattelin ennen että olisin voinut tehdä kaupassa töitä eläkeikään asti. Mutta sitten kun en voinut (ja olen siksi pysyvästi fyysisesti rajoittunut) en enää yhtään tiedä mitä tekisin. Muutettiin halvemmalla seudulle ja olen tehnyt kuntoutustöitä, palkkatuettua ja pätkätöitä, mutta loppuelämän työ on edelleen arvoitus ja eläkkeestä ei ole toivoakaan.
Ja vaikka oon ihan hyvin entiselle alalle koulutettu kolmekymppinen, kohdellaan kaikkialla kuin teini-ikäistä.
Joo oon ite siinä kolmekymmenen ja neljänkympin puoli välin paikkeilla ja vieläkin osa työntekijöistä pojittelee vieläkin. Musta on tosi rumaa että ihmiset sysätään sivuun heti kun tapahtuu jotain joka edes hetkellisesti tai pysyvästi laskee työpanosta. Sen sijaan että toimitaan näin pitäisi mun mielestä etsiä jotain korvaavaa työtä samasta paikasta jos mahdollista. Tai ainakin auttaa uudelleen kouluttautumisessa.
Ite sain tiedon perjantaina että maanantaina ei tarvi tulla enään töihin, ei kiitoksia. Olin aina valmis jäämään ylitöihin tai tekemään töitä johon muut ei suostuneet.
Karulta kuulostaa ja vaikka omakohtaista kokemusta ei olekaan, niin tunnistan kyllä tuon turhautumisen omaan asemaan. Oon itse ollut aikanaan töissä paikassa, jossa tietyt työt pyöri ihan täysin palkkatuettujen/tukityöllistettyjen varassa ja se ei kyllä ollut kenenkään mielestä ideaali tapa hoitaa asioita.
Väki vaihtui tiuhaan ja jatkuvasti oli joku perehdytettävänä. Parhaat ja osaavat tyypit lähti tuen päätyttyä, koska halvemmaksi tuli ottaa uusia tuettuja töihin. Kaikki leipiintyi hommaan kun selvisi, ettei jatkoa ole luvassa. Sitä oli ikävä katsoa, kun näki positiivisin odotuksin työnsä aloittavien muuttuvan matkan varrella kyynisiksi ja väsyneeksi, kun tajusivat, että toivoa jatkosta ei ole ja sama pomputtelu työpaikasta toiseen jatkuu. No, osa on kyllä sittemmin työllistynyt toisaalle vakituisesti, mikä on hieno homma (ja yhdistän kyllä, että tuolla työjaksolla oli vaikutusta näiden tyyppien työllistymiseen).
Samassa yhteydessä huomasi, että suhtautuminen vakkarihenkilökuntaan ja palkkatuettuihin ei ollut sama. Tukityöllistettyjen tekemisiä esim. valvottiin paljon tarkemmin. Toi ei oo herkkua, jos on vähänkään tolkullinen ihminen, joka on päätynyt tuollaiseen asemaan.
Tsemppiä sinulle ja kaikkea hyvää! Elämä yllättää ja varmasti sinullekin vielä löytyy mielekästä tekemistä. Pystytkö muuten kouluttautumaan asemassasi johonkin sellaiseen hommaan, joka mahdollistaisi vaikkapa (kevyt)yrittäjänä tai freelancerina toimimisen?
Olen saanut koulutuksen mukaista määräaikaista työtä, sitä on nyt ensi vuoteen. Sen jälkeen varmaan pyrin johonkin työhön jota voin tehdä etänä kotoa käsin tai työllistämään itseni johonkin, koska nykyisellä työllistäjällä ei siinä kohtaa todennäköisesti ole enää rahkeita tarjota mitään - kiitos muun muassa nykyisen hallituksen suunnitelluille toimille, jotka todennäköisesti vievät sieltä muutaman muunkin paikan.
Kauppa teki nyt jo sen verran kyyniseksi, että luotto on aika vähissä mihinkään. Siinä ei kyllä ole auttaneet myöskään valtion virastot, joiden linja on pomppoillut sen mukaan kuka kulloinkin asiaa on hoitanut. Osa on ollut hyvinkin ymmärtäviä sen suhteen että elämänsuunnitelma meni täysin uusiksi, toisilla on linja että oma vika luuseri.
Jotain löytyy aina, pakko siihen on uskoa.
Nykyinen hallitus tarjoaa kyllä kylmää kyytiä, mikäli sattuu työskentelemään “väärällä” alalla. Tsemppiä ja jotain löytyy varmasti :)